Pentti Lausti 1923 – 2019

Huhtikuun 13. päivänä kantautui suru-uutinen, joka kosketti sekä varsinaissuomalaista että koko valtakunnan koripalloväkeä. Pitkän linjan puuhamies, Turun NMKY:n toiminnanjohtaja Pentti Lausti oli menehtynyt 96-vuotiaana.

”Penna” Lausti syntyi Perniössä 6. helmikuuta 1923. Turkuun hän kuitenkin muutti jo pikkupoikana isoisänsä kanssa Leipäläntielle Kastun kaupunginosaan. Siihen aikaan maanviljelys oli normaalia elämää, joten myös nuori Pentti joutui uurastamaan pelloilla.

Sotien jälkeen urheilua harrastettiin monipuolisesti. Jalkapalloa Lausti pelasi Turun Pallokerhossa (TPK), koripalloa Turun NMKY:ssä, ja lisäksi lajeina olivat mm. jääpallo ja yleisurheilu. Yksi hänen kovimmista saavutuksistaan on Kööpenhaminassa juostu 5000 metriä tasan 15 minuutissa.

Urheilusaavutuksista huolimatta parhaiten hänet muistetaan tunnollisena seuratyöntekijänä. Vuonna 1971 hänet nimitettiin TuNMKY:n toiminnanjohtajaksi, jota ennen hän oli Lounais-Suomen Osuusteurastamolla (LSO) työnjohtajana. TuNMKY:n toiminnanjohtaja hän oli vuoteen 1985 asti. Lausti oli aina tuttu näky TuNMKY:n mestaruussarjaotteluissa, mutta yhtä varmasti hänet nähtiin seuransa junioripeleissä.

Olipa kyseessä sitten minipoikien peli Luolavuoren koululla lauantaiaamuna kello 9 tai A-juniorien SM-sarjapeli Samppalinnan palloiluhallissa, Penna oli pöytäkirjoineen ja kelloineen takuuvarmasti paikalla. Myös erotuomareiden oli helppo tulla pelipaikoille, koska aina tiedettiin, että Penna hoitaa toimitsijatehtävät.

Lausti oli tunnollinen, mutta ei totinen persoona. Hänen kasvoillaan oli aina iloinen pilke, ja jos hän joskus joutui korottamaan ääntään, siihen oli aito syy.

Suurimman osan elämästään Lausti asui Turun Martinmäessä, mutta viimeiset elinvuotensa hän vietti turkulaisessa hoivakodissa. Lausti on palkittu Koripalloliiton kultaisella ansiomerkillä.

Turun NMKY:n menestysvuosien voimahahmo ja entinen puheenjohtaja Jukka Wihanto on sanonut osuvasti: Lausti oli menestystarinan sielu, korvaamaton taustatyöntekijä. Hän hoiti esimerkillisesti käytännön asiat. Pentti oli kaikki kaikessa.

Tuohon ei ole mitään lisättävää.

Pekka Järviö
Koripalloliiton läntisen alueen aikuisten kilpailuryhmän puheenjohtaja